Jouko Strand pyörittää pohjoisessa Suomessa kahta K-Rautaa. Sodankylässä yrittäjä on toiminut 20 vuotta ja Ivalon K-Raudan ohjaksissakin vuosia on kertynyt jo 15. Molempien myymälöiden markkinointiasioissa häntä palvelee Hilla Groupin myyntipäällikkö Eliisa Lintula. ”Yhteistyö Eliisan kanssa on toiminut hyvin ja olen positiivisella mielellä. Mielestäni myös markkinointi on pitkäjänteistä yhteistyötä.” Strand kertoo kokemuksiaan. Kiitosta yrittäjältä saa myös se, että palvelu onnistuu yhden yhteyshenkilön kautta samoin kuin aineistoliikenne, eikä niitä tarvitse lähetellä useampaan osoitteeseen.
Myös Eliisa kuvaa yhteistyötä toimivaksi:
”Välillä myös väännetään ja tingataan hinnoista, mutta aina hyvässä hengessä. Joukolta saa myös suoraa palautetta ja palaute on myyjän työssä arvokasta.
Molempien K-Rautojen vuoden merkittävin tapahtuma ovat jo perinteeksi muodostuneet markkinapäivät. Markkinapäivä on yrittäjälle iso ponnistus ja paikalle saapuu myös paljon eri tuotteiden edustajia kertomaan palveluistaan. Strand ymmärtää markkinoinnin merkityksen tapahtumissa, muut panostukset tapahtumaan valuvat helposti hukkaan, jos ihmiset eivät löydä paikalle.
Tämän kevään markkinapäiviä mainostettiin suunnitelmallisesti ja tapahtumat olivatkin yleisömenestys, molemmat K-Raudat keräsivät paikalle lähes tuhat kävijää. Ennakkomarkkinointina tapahtumalle käytettiin puolen sivun mainostilaa Inarilaisessa ja Sompio -lehdessä. Strand kertoo oman suoramarkkinoinnin tekemisen ja jakelun olevan nykyään haastavaa sekä kallista, verrattuna entisaikoihin. 4-sivuinen liitelehti tapahtumaviikolla päädyttiinkin jakamaan molempien tilattavien paikallislehtien välissä.
Lisää näkyvyyttä tapahtumaviikolle hankittiin samojen lehtien uutisvirrassa julkaistulla natiiviartikkelilla, jota on helppo levittää lisäksi sosiaalisessa mediassa. Natiiviartikkeli nostaa myös yrityksen oman verkkosivun näkyvyyttä. K-Raudan artikkeliin pääset tutustumaan täältä ja lisätietoa sisältömarkkinoinnista Hillan medioissa löydät mainostajan verkkosivultamme.
Markkinoinnin sisältöjä yrittäjä suunnittelee yleensä yhteistyössä henkilökunnan kanssa. Printtimainokset ja liitelehdet kuitenkin kootaan lopulliseen muotoonsa Hilla Groupin ilmoitusvalmistuksessa. Natiiviartikkelin sisällöstä, eli tekstistä ja kuvista vastasivat Hillan sisältömarkkinoinnin ammattilaiset.
Tulevan talven markkinointisuunnitelmia Strand avaa sen verran, että tarkoitus on panostaa yhä enemmän digiin. ”Vaikka printtimainonta on toimivaa, täytyy tälläkin alalla seurata aktiivisesti trendejä. Nuorempi sukupolvi on enemmän verkossa ja verkkokaupat ovat meille kova kilpailija.” Eliisa vihjaakin jo hahmotelleensa asiakkaalleen digimarkkinointiin suunnitelmaa, joka on jouheva ja helppo, eikä työllistä kauppiasta liikaa. Yhteistyötä siis jatketaan hyvässä hengessä, uusia tuulia ja trendejä haistellen, mutta perinteistä printtiä unohtamatta.
Haluatko kuulla lisää sisältömarkkinoinnista tai kaipaatko uusia ideoita markkinointisuunnitelman tekoon?
Ota yhteyttä oman alueesi myyntipäällikköön, yhteystiedot löydät täältä >>
tai jätä viesti alla olevan lomakkeen kautta, niin myyjämme on sinuun yhteydessä.
Mainostaja, kysy lisää
"*" näyttää pakolliset kentät