Saariselän Sanomat

Saariselän Sanomat on matkailulehti, joka esittelee Saariselän lähialueiden tapahtumat ja matka- sekä luontokohteet. Lehti ilmestyy 5 kertaa vuodessa, jokaiseen sesonkiin. Syksyllä lehti julkaistaan myös englanniksi. Lehteä saa maksutta lehtitelineistä Vuotsosta Nuorgamiin tai sen voi halutessaan tilata paperi- tai verkkolehtenä.

Tutustu lukijoihimme

Tutustu lukijoihimme

Saariselän Sanomia lukevat alueelle matkustavat turistit, sillä lehti on jaossa alueen keskeisimmillä matkailupaikoissa. Tämän lisäksi sillä on myös vakiintunut lukijakunta Saariselän alueeseen rakastuneita, sillä lehteä voi myös tilata muualle Suomeen.

15 000 – 18 000

Lehden painosmäärä

saariselansanomat.fi

3 800

istuntoa viikossa

2 000

uniikkia kävijää viikossa

70 %

lukijoista lukee lehteä puhelimella

Julkaiseminen ja aineistoaikataulu

Julkaiseminen ja aineistoaikataulu

Saariselän Sanomat julkaistaan neljä kertaa vuodessa suomeksi ja kerran vuodessa englanniksi.

Julkaisuaikataulu vuonna 2024

Keväthanget: 14. helmikuuta (aineistot 31.1.)
Kesä: 12. kesäkuuta (aineistot 3.6.)
Ruska: 28. elokuuta (aineistot 16.8.)
Ensilumi: 6. marraskuuta (aineistot 24.10.)

Lisäksi lehti julkaistaan englanniksi viikolla 44. Aineistot 17.10. mennessä.


Lehden jakelu: Saatavana maksutta matkailualueella: Vuotso-Tankavaara-Kiilopää-Saariselkä-Ivalo-Inari-Utsjoki-Nuorgam. Tilauksesta muualle Suomeen.

Mainosaineistot ilmoitukset@saariselansanomat.fi

Digitaalinen markkinointi

Bannerimainonta uutismedioiden sivustoilla yhdistää digitaalisen mainonnan tehokkuuden ja uutismedian luotettavuuden.

Kun mainostat näissä kanavissa, hyödynnät uutismedioiden arvostettua asemaa ja uskottavuutta. Tämä luo mainoksillesi vahvan perustan, sillä ne nähdään osana luotettavaa ja arvostettua sisältöä.

Painettu lehti

Painettu uutislehti tarjoaa mainostajalle ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa kiinnostunut ja sitoutunut yleisö.

Lehdessä mainostaminen yhdistää perinteisen median luotettavuuden ja tarkan kohdennetun näkyvyyden, mikä vahvistaa brändisi asemaa ja viestisi uskottavuutta.

Lukijat ovat kiinnostuneita paikallisista aiheista, mikä tarjoaa mainostajille ihanteellisen ympäristön viestiensä välittämiseksi.

Anna tarinoiden puhua puolestasi

Sisältömarkkinointi uutismedian kanavissa tarjoaa mainostajille mahdollisuuden syventää ja monipuolistaa mainossisältöjä tuottamalla laadukasta, informatiivista ja kohderyhmää puhuttelevaa sisältöä.

Sisältömarkkinointi mainostamisen muotona vahvistaa brändin asemaa ja rakentaa asiakkaiden luottamusta. Samalla se tarjoaa arvokasta dataa ja analytiikkaa jatkuvan kehityksen tueksi.

Ota yhteyttä

Eliisa Lintula

Myyntipäällikkö

Inari, Saariselkä, Sodankylä, Utsjoki

050 3223 849

Nita Lahnalampi

Myyntipäällikkö

Kittilä, Levi, Saariselkä

+358 40 9627 066


Yhteydenotot mediamyyntiin puhelimitse ja sähköpostitse joka arkipäivä klo 8–16

mainosaineistot: ilmoitukset@saariselansanomat.fi

Mainostajien yhteydenottolomake

"*" näyttää pakolliset kentät

Markkinointilupa
Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen* mukaisesti.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Täydennä näkyvyyttä näillä ratkaisuilla

Kulta-Lapin Kesä

Kulta-Lapin Kesä on matkailulehti, joka esittelee Lapin kesän kauneudet matkailijoille. Lehti ilmestyy kerran vuodessa ja tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa matkailijat Lapin kesäkohteissa.

Tavoittavuus: 25 000

Katso median tiedot

Saariselän Sanomat

Saariselän Sanomat on matkailulehti, joka esittelee Saariselän lähialueiden tapahtumat ja matka- sekä luontokohteet. Lehti ilmestyy 5 kertaa vuodessa, jokaiseen sesonkiin….

Tavoittavuus: 10 000 – 15 000

Katso median tiedot

Sompio

Sompio on Sodankylän paikallislehti. Sen avulla lukija pysyy parhaiten perillä Sydän-Lapin ajankohtaisista asioista, ihmisistä ja ilmiöistä. Kerran viikossa ilmestyvä lehti tarjoaa monipuolisesti näkökulmia, tilaa keskustelulle ja haluaa osaltaan tukea alueen elinvoimaisuutta.

Tavoittavuus: 7 000

Katso median tiedot

Lue myös nämä

Hopea Palvelut kasvatti tunnettuuttaan monikanavaisilla markkinointiratkaisuillaan

Hopea Palvelut Oy:n kumppanuus Hilla Groupin kanssa ja yhdessä luotu monikanavainen markkinointistrategia ovat vauhdittaneet yrityksen kasvua ja tunnettuutta Tornion alueella. Lue, millä välineillä tavoitimme haluttuja mainonnan kohderyhmiä printti- ja digikanavissa ja miten tehokasta ja kätevää yhden luukun -periaate on Hopea Palvelut Oy:lle ollut.
3 min Lue lisää