Yhtenäinen Hilla luo elinvoimaa

Kehitämme toimintaamme palvelemaan kaikkia asiakkaitamme entistäkin paremmin

Hilla Group on mediakonserni, joka laajalla toimialallaan ja suurella pinta-alallaan tavoittaa päivittäin lähes miljoona ihmistä. Hillan ydintä on paikalliset, elinvoimaiset ja juurevat lehtibrändit ja vahva läsnäolo omalla alueella. Toivon mukaan olemme myös haluttuja: kumppaneina, uutislähteinä, mainoskanavina koko Hilla-alueella.

Ensimmäinen näkyvä uudistus tapahtuu vuoden vaihtuessa kaikkien lehtiemme etusivuilla.

Toimintamme yhtenäistämiseksi meillä on käynnissä useita kehittämishankkeita sekä projekteja. Haluamme olla mahdollisimman helposti saatavilla oleva kumppani asiakkaillemme. Yhtenä osana helppoutta olemme uudistamassa lehtiemme formaatteja ja ulkoasua. Ensimmäinen asiakkaillemme näkyvä uudistus tapahtuu vuoden vaihtuessa kaikkien lehtiemme etusivuilla.

Tutut lehtibrändit säilyvät ennallaan ja suurimman muutoksen kokevat mainoskoot sekä niiden sijoittelu. Tilattavien lehtien etusivuilla voi olla sekä toimituksellista sisältöä että mainoksia. Kaupunkilehtien etusivut täytetään entiseen tapaan mainoksilla. Käytettävien moduulien määrä on rajoitettu, jotta etusivut ovat yhtenäiset ja tyylikkäät. Alla oleva kuva havainnollistaa, miltä paikallis-, kaupunki- ja maakuntalehtemme näyttävät vuonna 2023.

Maakuntalehdissä kanteen on saatavilla koko sivun mainostila 254 x 315 mm tai alahelman mainostila 254 x 65 mm.
Paikallislehdillä kokosivu on kooltaan 254 x 273 mm ja alahelmaan saa 254 x 65 mm mainoksen.
Kaupunkilehdissä ja matkailulehdissä etusivun mainospaikat ovat koko sivu 254 x 273 mm, tai tila jaettuna kahdelle mainostajalle 254 x 88 ja 254 x 180. Paikallis-, kaupunkilehtiin on saataville myös näiden lisäksi 1-3 silmäkulmapaikkaa. 30,5 mm korkeaa mainospaikkaa saa 47 mm, 99 mm tai 150 mm leveänä.

Havainnekuva uusista etusivun mainosmoduuleista.

Julkaisujemme yhtenäistämisessä ei ole kyse pelkästään tyylikkäämmästä ulkoasusta, vaan muutokset luovat meille mahdollisuuksia palvella asiakkaitamme tulevaisuudessa entistäkin paremmin. Mainostajan näkökulmasta muutokset mahdollistavat niin ostoprosessin-, hinnoittelun-, kuin koko mainosverkkomme hyödyntämisen kehittämisen.

Etusivu tarjoaa luonnollisesti tehokasta näkyvyyttä, mutta haluttujen, tilattujen ja huolella luettujen lehtien joka ikinen mainospaikka on yhtä arvokas ja huomattu. Tämä ei ole pelkkää sananhelinää, sillä kansallisen mediatutkimuksen (KMT 2022) mukaan painettujen sisältöjemme parissa viivytään 30–40 minuuttia joka kerta. Sisältömme ovat aivan ainutlaatuisia, eikä niitä saa mistään muualta.

1.1.2023 mainossivut muuttuvat 5-palstaiseksi ja alkuvuoden aikana Hilla-lehdet muuttuvat 5-palstaisiksi kauttaaltaan.

Edistämme muutoksella yhtenäistä Hillaa ja mahdollisuutta helppoon ostamiseen jokaisessa mediatuotteessamme.
Kirsi Kela, myyntijohtaja

Alkuvuoden aikana kaikki Hilla-lehdet muuttuvat 5-palstaisiksi kauttaaltaan. Mainossivut muuttuvat 5-palstaiseksi heti vuoden vaihteessa. Uusi palstoitus keventää ja selkeyttää taitollista ilmettä ja antaa entistä paremman lukukokemuksen. Samaan aikaan myös verkkopalvelumme uudistuvat ja yhtenäistämme mainospaikat, -koot ja mainosmuodot.

”Näiden merkittävien uudistusten jälkeen mainos ja näkyvyysratkaisujen rakentaminen asiakkaidemme menestyksen tueksi on paljon entistä helpompaa ja ketterämpää”, iloitsee Hilla Groupin myyntijohtaja Kirsi Kela.

Samalla mainoskoolla mihin tahansa printtiin tai verkkoon voi helposti valita kaikki ne tuotteemme ja palvelumme, jotka tukevat asiakkaamme markkinointia ja myyntiä.

Laaja näkyvyys yhdistämällä lehdet ja kaikki digitaaliset palvelumme on jokaisen asiakkaamme ulottuvilla. Muutos tarjoaa myös mahdollisuuden arvioida omaa toimintaa, uudistua ja rakentaa omaa menestystä uudelta kulmalta.

Kaikkien Hillan lehtien mainosmoduulit 1.1.2023 alkaen

24 h

Ota yhteyttä

Yhteydenotot mediamyyntiin sähköpostitse joka arkipäivä klo 8–16 myynti@hillagroup.fi

Mainosta­ja, kysy lisää

"*" näyttää pakolliset kentät

Markkinointilupa
Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen* mukaisesti.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lue myös nämä