Luotettavaa tietoa ja tehokasta mainontaa

Hilla Groupin mediat palvelevat lukijoitaan paikallisen tiedon luotettavina välittäjinä, kertoo Kansallinen Mediatutkimus vuodelta 2022.

Hilla Groupin julkaisujen painoarvo tiedonvälittäjänä on kasvanut. Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan Hillan mediat tavoittavat viikoittain yhteensä 527 000 lukijaa. Kokonaistavoittavuuteen lasketaan lehtien keskimääräisen painetun numeron lukijamäärä sekä keskimääräisen viikon lehden digitaalisten versioiden lukijamäärä.

Hilla Groupin medioiden lukijat arvostavat erityisesti lehtien paikallisuutta: 90–99 prosenttia ryhmän eri lehtien vastaajista kertoo, että lehdet välittävät tietoa oman alueen tapahtumista ja asioista. Edelleen lukijat pitävät tärkeänä lehtien luotettavuutta ja kolme lukijaa neljästä kokee mainonnan olevan heille sopivassa ympäristössä.

– Kainuun ja Koillismaan myyntiryhmän päällikkönä iloitsen siitä, että lukijamme kokevat meidän paikallisten yrittäjien mainonnan osaksi uutissisältöä, luotettavassa ja tutussa lähiuutisympäristössä. Lähiuutisiahan ei juuri muualta saa tässä muodossa, Titta Toivanen sanoo.

Pohjoissuomalaiseen Hilla lehtiperheeseen kuuluu 2 maakuntalehteä ja 23 paikallis- tai kaupunkilehteä.

Se, että lehdet ovat luettuja ja ne mielletään tärkeiksi omalla alueella, antaa vahvan viestin myös lehtimainonnan toimivuudesta. 64 prosenttia vastaajista ilmoittaa saavansa medioista tietoa ostopaikan valintaan ja oston tueksi.

– On hienoa, että lehtien lukijat huomaavat tapahtumat aidosti paikallisista lehdistä niin verkossa ja printissä. Tapahtumajärjestäjien kannattaa huomioida tämä mainontaa suunnitellessaan, Lapin myyntiryhmän päällikkö Tarja Kähkönen kannustaa.

Mainostaminen sanomalehdissä tuo liikennettä myös yritysten digitaalisiin kanaviin, sillä vastaajista yli puolet kertoo saavansa lehti-ilmoituksesta aiheen vierailla ilmoittajan nettisivustolla. Edelleen useampi kuin kuusi kymmenestä vastaajasta kertoo saavansa lehdistä ideoita lähteä ostoksille, tapahtumiin tai ulos syömään.

– Merkille pantavaa tuloksista on huomata, että lähes kaksi kolmesta lukijasta saa ostopaikan valintaan tukea meidän medioistamme, Pohjanmaitten myyntiryhmän päällikkö Joachim Kåla huomioi.

Valtakunnallisesti tarkasteltuna sanomalehtien lukemisessa ei ole tapahtunut muutoksia 2020-luvulla. 77 prosenttia suomalaisista lukee sanoma- ja iltapäivälehtiä painettuna tai digitaalisena vähintään viisi kertaa viikossa.

Kansallinen Mediatutkimus on printtimedia-alan yhdessä tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen päätulos on lukijaestimaatti, joka ilmaisee kuinka monta tuhatta lukijaa on kunkin lehden keskimääräisellä numerolla. Lisäksi tutkimus tuottaa tietoa lehtien ja niiden digitaalisten versioiden lukemisesta, lukuvälineistä sekä lukijakunnan rakenteesta. Samalla tutkitaan vastaajien yleistä mediankäyttöä, kuluttamista, ostoaikeita sekä kiinnostuksen kohteita.

24 h

Ota yhteyttä

Yhteydenotot mediamyyntiin sähköpostitse joka arkipäivä klo 8–16 myynti@hillagroup.fi

Mainostajien yhteydenottolomake

"*" näyttää pakolliset kentät

Markkinointilupa
Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen* mukaisesti.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lue myös nämä

Hopea Palvelut kasvatti tunnettuuttaan monikanavaisilla markkinointiratkaisuillaan

Hopea Palvelut Oy:n kumppanuus Hilla Groupin kanssa ja yhdessä luotu monikanavainen markkinointistrategia ovat vauhdittaneet yrityksen kasvua ja tunnettuutta Tornion alueella. Lue, millä välineillä tavoitimme haluttuja mainonnan kohderyhmiä printti- ja digikanavissa ja miten tehokasta ja kätevää yhden luukun -periaate on Hopea Palvelut Oy:lle ollut.
3 min Lue lisää