Click Shoes Oy:n tj. Hanna Ahola: Lehtimainos on todella toiminut

Kokkolassa kauppakeskus Chydeniassa toimiva Click Shoes -kenkäkauppa aikoo käyttää lehtimainontaa aiempien positiivisten kokemusten perusteella myös tulevaisuudessa.

– Meillä oli viikonloppua edeltävänä keskiviikkona varttisivun ilmoitus Keskipohjanmaa-lehdessä, ja se toimi paremmin kuin toivoimme:

– Kun meillä oli avajaisviikonloppu uudessa paikassa, odotimme noin 50 prosentin lisäystä myyntiin, mutta lopputuloksena oli 170 prosentin myynnin kasvu. Myynti oli siis vallitseva koronatilanne huomioon ottaen todella hyvä, Click Shoes Oy:n toimitusjohtaja Hanna Ahola laskee.

Hänen mukaansa asiakaskunnasta huomaa, että paikalle tullaan nimeomaan lehtimainoksen perusteella, sillä juuri ilmoituksessa esillä olleista tuotteista tulee paljon kyselyjä.

– Ja sen olemme huomanneet, että Keskipohjanmaa-lehti saa asiakkaita liikkeelle myös Kokkolaa ympäröivästä maakunnasta. Täten maakuntalehti on meille todella mainio näkymisen väline, Hanna Ahola sanoo.

24 h

Ota yhteyttä

Yhteydenotot mediamyyntiin sähköpostitse joka arkipäivä klo 8–16 myynti@hillagroup.fi

Mainosta­ja, kysy lisää

"*" näyttää pakolliset kentät

Markkinointilupa
Lähettämällä lomakkeen hyväksyn tietojeni tallentamisen ja käsittelyn tietosuojaselosteen* mukaisesti.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lue myös nämä